Säikähdyksiä ja tasaviikko 10+0

Tämä viikko on ollut kaikin puolin tosi rankka. Olen viettänyt lähes 12 tuntisia päiviä poissa kotoa. Ensin on ollut koulua ja tenttiin lukemista kirjastolla, jonka jälkeen olen mennyt töihin iltavuoroon. Seuraava päivä on saattanut mennä toisin päin eli aamulla töihin ja illaksi luennolle. Kotona on vielä alettu tekemään kaappiremonttia eli kaikki vaatteet ja tavarat ovat vallanneet olohuoneen, ja uusien kaappien runkoja on pahveihin käärittyinä ympäri asuntoa.

Maanantaina oleva tenttikin lähestyy, enkä ole saanut luettua niin paljon kuin pitäisi. Mies jaksaa hokea: "Onhan sinulla ollut koko syksy aikaa". Onhan sitä aikaa ollut mutta täytyy myös muistaa että tämä alkuraskaus on ollut minulle rankkaa aikaa väsymyksen ja pahoinvoinnin takia. Pelkästään neljästä työvuorosta selviäminen viikossa on ollut minulle jo saavutus.

Välillä tuntuu, että mies ei ymmärrä minua yhtään. Tällä hetkellä minusta ei ole kaikkeen siihen, mitä minulta odotetaan. Täytyy käydä töissä 3-4 kertaa viikossa, se on ihan tosiasiallinen pakko, että tulen toimeen. Lisäksi pitäisi jaksaa opiskella kuin höyryveturi. Syön myös kuulemma vähän liikaa herkkuja, vaikka tosiasiassa olen vähentänyt todella paljon siitä, mitä söin ennen raskautta. Ennen töissä saattoi helposti mennä pussillinen karkkia. Nykyään herkkuja ei edes tee kovin paljon mieli. Saatan syödä vähän karkkia pari kertaa viikossa mutta en sen enempää. Eskimopuikkoja saatan välillä syödä, koska jotenkin se kylmä syötävä helpottaa pahaa oloa. Hampurilaisia ja ranskalaisia on mennyt viime aikoina vähän aiempaa enemmän, koska välillä on tuntunut ettei mikään muu ruoka mene alas. 

Harrastan myös miehen mielestä liian vähän liikuntaa nykyään. Ja ihan suoraan myönnän, että en ole kaiken tämän lisäksi jaksanut enää lähteä kuntosalille. Kuntosali, johon minulla on jäsenyys, oli sitä paitsi uudistumisen takia kiinni 2,5 kuukautta ja avautui vasta viikko sitten. Syyskuun loppuun asti uutta salia ja ryhmäliikuntatunteja saisi testata ilmaiseksi, ennen kuin täytyy päättää jatkanko jäsenyyttäni, mutta voi olla että en ehdi sinne kertaakaan. (Minulla oli raskautumisen aikoihin kuukauden mittainen salikortti toiselle kuntosalille, mutta siellä käyminen sitten loppui kun pahoinvointi ja väsymys alkoi.)

Tämän lisäksi pitäisi jaksaa tehdä kotitöitä. Kotityöt ovat meidän taloudessa se pahin riitojen aiheuttaja. Ollaan kotitöiden suhteen miehen kanssa kuin yö ja päivä, ja meillä on ollut ihan todellisia haasteita tämän asian kanssa. Mies haluaisi, että kaikki olisi kokoajan ihan tiptop-kunnossa eli että eteisessä ei olisi koskaan hiekkaa eikä keittiön pöydällä mitään tavaroita, ja että kaikki olisi muutenkin kunnossa, aina. Minua taas ei haittaa jos sänky jää aamulla petaamatta tai jos keittiönpöydällä on opiskelupapereitani suurin piirtein yhdessä kasassa. Saatan myös syötyäni laittaa astiat tiskipöydälle, enkä välttämättä heti tiskikoneeseen. Enkä myöskään tiskaa kattilaa heti, jos olen juuri keittänyt siinä aamupuuron, vaan saatan tiskata sen vasta töiden jälkeen. Meillä on myös koira (tai se on oikeastaan minun koira), joka väkisinkin tuo hiekkaa sisälle. Mies huomaa samantien jokaisen hiekanmurusen, ja niitä pitää olla heti imuroimassa. Sitten riidellään siitä kumpi imuroi, ja samalla riidellään vähän siitä kuinka minä ja minun koira sotketaan ja minun kanssa eläminen on välillä niin vaikeaa.

Meillä on ihan selkeästi suuria erimielisyyksiä siitä, että missä tärkeysjärjestyksessä nämä kaikki asiat menevät. Minulle tärkeintä on vauva, opiskelut ja työt. Työt ovat ihan pakollisia, ja niin koen että opinnotkin ovat, jos meinaan ikinä saada itselleni kunnon koulutusta. Raskauspahoinvointiakaan on vaikea laittaa sivuun sen takia että pitäisi tehdä remonttia ja siivota. Sen jälkeen minun tärkeysjärjestyksessä tuleekin liikunta, remontti ja kotityöt, ja nimenomaan tuossa järjestyksessä.

Miehelle taas tärkeintä tuntuu olevan hänen omat työt, oma kuntosalilla käynti, remontti ja kotityöt. Tuntuu, että hänen mielestä minulla on aikaa kärsiä pahoinvoinnista, opiskella ja harrastaa liikuntaa sitten kun remontti on ohi ja on tehty suursiivous (tämä siivous tehdään kuulemma lauantaina tai sunnuntaina, ja minullahan on lauantaina pitkä työpäivä, jonka jälkeen olen varmasti väsynyt, ja sunnuntain olen varannut tenttiin lukemiseen).

Jotkut saattaisivat sisällyttää tähän tärkeysjärjestykseen myös yhteisen laatuajan, mutta meillä sitä ei oikeastaan ole. Miehen mielestä tämä meidän yhteinen aika tulee sitten remontin, kotitöiden ja hänen oman kuntosalin jälkeen. Sitten onkin yleensä aika laittaa jo nukkumaan, koska mies menee aamulla aikaisin töihin ja hän tarvii paljon unta. Nykyään kun meillä menee aikataulut aika pahasti ristiin, haluaisin yrittää tehdä edes niistä pienistä yhteisistä hetkistä sitä laatuaikaa. Se on kuitenkin vaikeaa kun toisella asiat menevät eri järjestyksessä. Sellaisia hetkiä, kun pyykit on pesty, on imuroitu, salilta on välipäivä, ja kaikki muut hommat on tehty, on erittäin harvoin. Viimeksi vietimme yhteistä aikaa 1,5 viikkoa sitten kun miehellä oli vapaapäivä ja kävimme Amarillossa syömässä, kiertelemässä kaupungilla ja illalla vielä iltakävelyllä.

Nyt kun sain hiemaan purkaa pahaa mieltäni ja ahdistustani tänne, voisin palata otsikossa jo mainittuun säikähdykseen. Tulin keskiviikkona (rv 9+5) luentojen välissä käymään hetken kotona ja huomasin, että valkovuodon mukana oli tullut vähän kirkasta verta (ei ruskehtavaa). Neuvola oli jo kiinni, joten yritin soittaa päivystykseen ja kysyä, mistä tässä voisi olla kyse. Netistä löytyi lähes pelkästään keskenmenotarinoita, kun yritin etsiä tietoa vuodon mahdollisista syistä. Päivystyksessä eivät vastanneet puhelimeen, joten päätettiin lähteä käymään siellä. Sanoivatkin heti ilmoittautumisessa, että vuodosta ei tarvitse olla huolissaan, mutta koska minulla on ollut aika paljon kipujakin alavatsassa, kannattaisi minun keskustella lääkärin kanssa mahdollisesta sairaslomasta, koska tarvin kuulemma lepoa. Mies oli mukana päivystyksessä, ja tulihan meille sielläkin riitaa siitä, että hänen olisi pitänyt olla kotona purkamassa vanhoja kaappeja pois, eikä jonottamassa päivystyksessä.

Yli kolmen tunnin odottelun jälkeen pääsin lääkärille, joka teki gynekologisen tutkimuksen. Vuoto tuli kuulemma kohdun suulta, ja sain lähetteen ultraan seuraavalle päivälle. Sairaslomasta ei puhuttu. Illalla vuotoa ei enää oikeastaan ollut, mutta seuraavan yön nukuin silti tosi huonosti, koska pelotti tosi paljon oliko meidän pikkuisella kaikki hyvin. Torstaiaamuna soitin sairaalaan, ja sain juuri ja juuri ultra-ajan torstaille (oli ensin laittamassa minulle aikaa vasta tälle päivälle, mutta sainkin sitten aikaisemman ajan, kun sanoin että lääkäri oli nimenomaan sanonut että pääsen sinne torstaina, kun olin sitä häneltä kysynyt).

Iltapäivällä pääsin ultraan (mies oli töissä), ja ultrassa paljastui, että meidän pienellä oli kuin olikin kaikki hyvin :) Syke löytyi ja kooltaan pieni vastasi viikkoja 10+1 (varhaisraskauden ultran mukaan eilen viikkoja oli 9+6). Itkuhan siellä sitten pääsi, kun oltiin jo ehditty säikähtää vuotoa pahemman kerran. Pikkuinen oli aika liikkuvainen tapaus, ja kesti hetken että mitat saatiin otettua. Pituutta löytyi hurjat 33.4 mm. Kuvasta erottui jo ihanasti pää, vartalo, käsi ja pienet jalat ♥

Tänään alkoikin sitten 11. raskausviikko. Enää pari viikkoa ja ollaan turvallisemmilla viikoilla keskenmenoriskiä ajatellen!