Yhteistä aikaa

Edellisessä tekstissä harmittelin minun ja miehen olematonta yhteistä aikaa näiden arjen kiireiden keskellä. Lauantai-iltana päädyimmekin sitten keskustelemaan miehen kanssa tästä tilanteesta. Melkein sitä olisi jo pieneksi riidaksikin voinut kutsua, mutta jotain positiivista se sai kuitenkin aikaan. Sunnuntaina nimittäin vietettiin vihdoinkin sitä yhteistä aikaa. Mulla oli koko sunnuntain sen verran paha olo, etten pystynyt keskittymään lukemiseen, joten päädyin siirtämään tenttikirjan sivuun silläkin uhalla että tentti oli seuraavana päivänä. Suursiivoustakaan ei kannattanut tehdä sunnuntaina koska kaappiremontti jatkui vielä maanantaina, joten ehkä siksi sain viimeinkin sitä yhteistä aikaa.

Sunnuntain jälkeen ei ollakaan enää kinasteltu ihan niin paljon. Remonttikin saatiin valmiiksi, siivous vain puuttuu vielä. Tenttikin oli, ja se meni paremmin kuin kuvittelin, mutta en kyllä silti tiedä meneekö se läpi. Nyt en kuitenkaan mieti tuota tenttiä enää, vaan keskityn seuraavaan. Ehkä hieman uhkarohkeasti valitsin seuraavaksi tentiksi hieman isomman ja vaativamman kokonaisuuden. Aikaa olisi kuusi viikkoa, mutta aika tuntuu aina menevän ihan liian nopeasti, varsinkin kun materiaalia on tällä kertaa varmaan nelinkertaisesti edelliseen verrattuna.

Mulla on ollut viime aikoina hieman masentuneet fiilikset. Ehkä se on tämä syksy, joka saa mielen maahan. Ja jotenkin pelottaa se kun vartalo tulee muuttumaan raskauden aikana. Mutta voisin kirjoitella näistä asioista enemmän omassa postauksessa.

Nyt suuntaan kirjastoon hakemaan tenttikirjaa ja sen jälkeen iltaluennolle. Luennolla on muuten yksi kaveri, joka aloitti opinnot minun kanssa samaan aikaan silloin monta vuotta sitten. Täytyypä katsoa jos istuisin kerrankin jonkun tutun vieressä luennolla, enkä aina yksin.

Säikähdyksiä ja tasaviikko 10+0

Tämä viikko on ollut kaikin puolin tosi rankka. Olen viettänyt lähes 12 tuntisia päiviä poissa kotoa. Ensin on ollut koulua ja tenttiin lukemista kirjastolla, jonka jälkeen olen mennyt töihin iltavuoroon. Seuraava päivä on saattanut mennä toisin päin eli aamulla töihin ja illaksi luennolle. Kotona on vielä alettu tekemään kaappiremonttia eli kaikki vaatteet ja tavarat ovat vallanneet olohuoneen, ja uusien kaappien runkoja on pahveihin käärittyinä ympäri asuntoa.

Maanantaina oleva tenttikin lähestyy, enkä ole saanut luettua niin paljon kuin pitäisi. Mies jaksaa hokea: "Onhan sinulla ollut koko syksy aikaa". Onhan sitä aikaa ollut mutta täytyy myös muistaa että tämä alkuraskaus on ollut minulle rankkaa aikaa väsymyksen ja pahoinvoinnin takia. Pelkästään neljästä työvuorosta selviäminen viikossa on ollut minulle jo saavutus.

Välillä tuntuu, että mies ei ymmärrä minua yhtään. Tällä hetkellä minusta ei ole kaikkeen siihen, mitä minulta odotetaan. Täytyy käydä töissä 3-4 kertaa viikossa, se on ihan tosiasiallinen pakko, että tulen toimeen. Lisäksi pitäisi jaksaa opiskella kuin höyryveturi. Syön myös kuulemma vähän liikaa herkkuja, vaikka tosiasiassa olen vähentänyt todella paljon siitä, mitä söin ennen raskautta. Ennen töissä saattoi helposti mennä pussillinen karkkia. Nykyään herkkuja ei edes tee kovin paljon mieli. Saatan syödä vähän karkkia pari kertaa viikossa mutta en sen enempää. Eskimopuikkoja saatan välillä syödä, koska jotenkin se kylmä syötävä helpottaa pahaa oloa. Hampurilaisia ja ranskalaisia on mennyt viime aikoina vähän aiempaa enemmän, koska välillä on tuntunut ettei mikään muu ruoka mene alas. 

Harrastan myös miehen mielestä liian vähän liikuntaa nykyään. Ja ihan suoraan myönnän, että en ole kaiken tämän lisäksi jaksanut enää lähteä kuntosalille. Kuntosali, johon minulla on jäsenyys, oli sitä paitsi uudistumisen takia kiinni 2,5 kuukautta ja avautui vasta viikko sitten. Syyskuun loppuun asti uutta salia ja ryhmäliikuntatunteja saisi testata ilmaiseksi, ennen kuin täytyy päättää jatkanko jäsenyyttäni, mutta voi olla että en ehdi sinne kertaakaan. (Minulla oli raskautumisen aikoihin kuukauden mittainen salikortti toiselle kuntosalille, mutta siellä käyminen sitten loppui kun pahoinvointi ja väsymys alkoi.)

Tämän lisäksi pitäisi jaksaa tehdä kotitöitä. Kotityöt ovat meidän taloudessa se pahin riitojen aiheuttaja. Ollaan kotitöiden suhteen miehen kanssa kuin yö ja päivä, ja meillä on ollut ihan todellisia haasteita tämän asian kanssa. Mies haluaisi, että kaikki olisi kokoajan ihan tiptop-kunnossa eli että eteisessä ei olisi koskaan hiekkaa eikä keittiön pöydällä mitään tavaroita, ja että kaikki olisi muutenkin kunnossa, aina. Minua taas ei haittaa jos sänky jää aamulla petaamatta tai jos keittiönpöydällä on opiskelupapereitani suurin piirtein yhdessä kasassa. Saatan myös syötyäni laittaa astiat tiskipöydälle, enkä välttämättä heti tiskikoneeseen. Enkä myöskään tiskaa kattilaa heti, jos olen juuri keittänyt siinä aamupuuron, vaan saatan tiskata sen vasta töiden jälkeen. Meillä on myös koira (tai se on oikeastaan minun koira), joka väkisinkin tuo hiekkaa sisälle. Mies huomaa samantien jokaisen hiekanmurusen, ja niitä pitää olla heti imuroimassa. Sitten riidellään siitä kumpi imuroi, ja samalla riidellään vähän siitä kuinka minä ja minun koira sotketaan ja minun kanssa eläminen on välillä niin vaikeaa.

Meillä on ihan selkeästi suuria erimielisyyksiä siitä, että missä tärkeysjärjestyksessä nämä kaikki asiat menevät. Minulle tärkeintä on vauva, opiskelut ja työt. Työt ovat ihan pakollisia, ja niin koen että opinnotkin ovat, jos meinaan ikinä saada itselleni kunnon koulutusta. Raskauspahoinvointiakaan on vaikea laittaa sivuun sen takia että pitäisi tehdä remonttia ja siivota. Sen jälkeen minun tärkeysjärjestyksessä tuleekin liikunta, remontti ja kotityöt, ja nimenomaan tuossa järjestyksessä.

Miehelle taas tärkeintä tuntuu olevan hänen omat työt, oma kuntosalilla käynti, remontti ja kotityöt. Tuntuu, että hänen mielestä minulla on aikaa kärsiä pahoinvoinnista, opiskella ja harrastaa liikuntaa sitten kun remontti on ohi ja on tehty suursiivous (tämä siivous tehdään kuulemma lauantaina tai sunnuntaina, ja minullahan on lauantaina pitkä työpäivä, jonka jälkeen olen varmasti väsynyt, ja sunnuntain olen varannut tenttiin lukemiseen).

Jotkut saattaisivat sisällyttää tähän tärkeysjärjestykseen myös yhteisen laatuajan, mutta meillä sitä ei oikeastaan ole. Miehen mielestä tämä meidän yhteinen aika tulee sitten remontin, kotitöiden ja hänen oman kuntosalin jälkeen. Sitten onkin yleensä aika laittaa jo nukkumaan, koska mies menee aamulla aikaisin töihin ja hän tarvii paljon unta. Nykyään kun meillä menee aikataulut aika pahasti ristiin, haluaisin yrittää tehdä edes niistä pienistä yhteisistä hetkistä sitä laatuaikaa. Se on kuitenkin vaikeaa kun toisella asiat menevät eri järjestyksessä. Sellaisia hetkiä, kun pyykit on pesty, on imuroitu, salilta on välipäivä, ja kaikki muut hommat on tehty, on erittäin harvoin. Viimeksi vietimme yhteistä aikaa 1,5 viikkoa sitten kun miehellä oli vapaapäivä ja kävimme Amarillossa syömässä, kiertelemässä kaupungilla ja illalla vielä iltakävelyllä.

Nyt kun sain hiemaan purkaa pahaa mieltäni ja ahdistustani tänne, voisin palata otsikossa jo mainittuun säikähdykseen. Tulin keskiviikkona (rv 9+5) luentojen välissä käymään hetken kotona ja huomasin, että valkovuodon mukana oli tullut vähän kirkasta verta (ei ruskehtavaa). Neuvola oli jo kiinni, joten yritin soittaa päivystykseen ja kysyä, mistä tässä voisi olla kyse. Netistä löytyi lähes pelkästään keskenmenotarinoita, kun yritin etsiä tietoa vuodon mahdollisista syistä. Päivystyksessä eivät vastanneet puhelimeen, joten päätettiin lähteä käymään siellä. Sanoivatkin heti ilmoittautumisessa, että vuodosta ei tarvitse olla huolissaan, mutta koska minulla on ollut aika paljon kipujakin alavatsassa, kannattaisi minun keskustella lääkärin kanssa mahdollisesta sairaslomasta, koska tarvin kuulemma lepoa. Mies oli mukana päivystyksessä, ja tulihan meille sielläkin riitaa siitä, että hänen olisi pitänyt olla kotona purkamassa vanhoja kaappeja pois, eikä jonottamassa päivystyksessä.

Yli kolmen tunnin odottelun jälkeen pääsin lääkärille, joka teki gynekologisen tutkimuksen. Vuoto tuli kuulemma kohdun suulta, ja sain lähetteen ultraan seuraavalle päivälle. Sairaslomasta ei puhuttu. Illalla vuotoa ei enää oikeastaan ollut, mutta seuraavan yön nukuin silti tosi huonosti, koska pelotti tosi paljon oliko meidän pikkuisella kaikki hyvin. Torstaiaamuna soitin sairaalaan, ja sain juuri ja juuri ultra-ajan torstaille (oli ensin laittamassa minulle aikaa vasta tälle päivälle, mutta sainkin sitten aikaisemman ajan, kun sanoin että lääkäri oli nimenomaan sanonut että pääsen sinne torstaina, kun olin sitä häneltä kysynyt).

Iltapäivällä pääsin ultraan (mies oli töissä), ja ultrassa paljastui, että meidän pienellä oli kuin olikin kaikki hyvin :) Syke löytyi ja kooltaan pieni vastasi viikkoja 10+1 (varhaisraskauden ultran mukaan eilen viikkoja oli 9+6). Itkuhan siellä sitten pääsi, kun oltiin jo ehditty säikähtää vuotoa pahemman kerran. Pikkuinen oli aika liikkuvainen tapaus, ja kesti hetken että mitat saatiin otettua. Pituutta löytyi hurjat 33.4 mm. Kuvasta erottui jo ihanasti pää, vartalo, käsi ja pienet jalat ♥

Tänään alkoikin sitten 11. raskausviikko. Enää pari viikkoa ja ollaan turvallisemmilla viikoilla keskenmenoriskiä ajatellen!

Kiirettä ja neuvolaa

Täällä on ollut hieman kiireistä viime aikoina. Viime postauksen jälkeen aika on kulunut pääasiassa pahoinvoinnin, opiskelujen ja töiden merkeissä. Pahoinvointi on hieman helpottanut ja sitä on pääasiassa näin aamuisin (kuten nytkin vähän). Alavatsakipuja on ollut jonkinverran mutta ne kuulemma johtuvat luultavasti siitä kun kohtu kasvaa. Mitään vuotoja ei ole ollut, ja kivutkin ovat aina ohimeneviä, joten ihan rauhallisin mielin ollaan toistaiseksi. Välillä näihin kipuihin saa kuitenkin lisätä vielä suolistoperäisiä vatsakipuja, joita minulla aina välillä on, joten olo on sellaisina hetkinä erittäin tukala.

Päätin kesällä, että syksyllä jatkan keskeneräisiä opintojani yliopistolla ja sekin on tuonut omat haasteensa arkeen. Lisäksi on tietysti ollut neljä työvuoroa viikossa. Väsymys on aikamoista välillä. Olen miettinyt työvuorojen vähentämistä kolmeen viikossa. Se tarkoittaisi, että rahaa tulisi vähemmän, eikä sitä saisi niin paljoa säästöön joka kuukausi. Kuukausittain olisi kuitenkin mukava saada rahaa säästöön vauvaa ja elämää varten. Vauvan tarvikkeisiin sitä rahaa tulee kuitenkin menemään aikamoisesti. Pitäisi löytää jokin tasapaino töiden ja opintojen välille. Jos teen paljon töitä, en jaksa opiskella. Jos kuitenkin jätän töitä kovin paljon pois, taloudellinen tilanne ja säästösuunnitelmat kärsivät.

Kävin tällä viikolla myös ensimmäisen kerran neuvolassa! Neuvolan terveydenhoitaja oli oikein ihana, ja toivottavasti saamme käydä juuri hänen luona tulevaisuudessakin (tällä hetkellä siellä tekee kaksi ihmistä puoliksi yhden terveydenhoitajan työtä, joten voi olla, että seuraavalla kerralla tapaamme tämän toisen). Neuvolassa kaikki meni ihan hyvin. Saatiin iso nippu kaikenlaisia vihkoja ja lappuja. Informaation puutteesta ei voi ainakaan moittia :) Ja isäkin sai oman vihkosensa, tosin isä joutui kyllä olemaan ensimmäisen neuvola-ajan töissä mutta pärjäsin oikein hyvin yksinkin siellä.

Neuvolassa keskusteltiin yleisesti siitä mitä käyntejä on tulevaisuudessa luvassa, käytiin läpi esitietolomake, jonka olivat etukäteen lähettäneet kotiin täytettäväksi, keskusteltiin mun peloista keskenmenoa ja lapsen terveyttä kohtaan, minut punnittiin, sain lähetteitä verikokeisiin ja keskusteltiin myös, että menisin käymään ravitsemusterapeutilla aiempien syömisongelmien takia. Lopuksi yritettiin vielä kuunnella dopplerilla sydänääniä, mutta niitä ei kunnolla kuulunut (silloin oli rv 8+3). Istukan äänet kuulemma kuuluivat ja terveydenhoitaja sanoi saaneensa ihan pienen kaiun sydänäänistäkin, mutta sinne se oli sitten kadonnut. On kuitenkin kuulemma ihan tavallista, että sydänäänet eivät tässä vaiheessa vielä kunnolla kuulu. Ja itse luulen, että tällä painollakin on osuutta asiaan, kun en ole ihan langanlaiha. Noh, seuraavalla kerralla sitten! Ja ollaanhan me onneksi nähty syke varhaisultrassa viikolla 7+0, joten en jaksa nyt huolehtia tästä sen enempää :)

Tänään alkoi taas uusi viikko ja nyt niitä onkin kasassa jo 9+0. Tasan kolme viikkoa siihen odotettuun 12+0 -päivään. Silloin meillä on myös varattuna aika äitiyspoliklinikalle. Ultraa siis tiedossa silloin (niinhän? :D). Siitä seuraavalla viikolla sitten neuvolaa ja lääkäriaikaa. Eiköhän tämä aika tästä kulu vauhdilla, kun pidän itseni kiireisenä opintojen ja töiden kanssa.

Ollaan myös vihdoinkin saatu kerrottua raskaudesta miehen äidille ja myöskin sedälle. Eli nyt siis tietää koko lähipiiri. Miehen äiti ei uutisesta innostunut, eikä edes onnitellut, mutta emme sitä oikeastaan odottaneetkaan. Harmillista silti. Miehelle erittäin läheinen setänsä taas otti asian erittäin iloisesti vastaan, vaikka sieltä suunnalta odotettiin pientä järkytystä.

Minä alan nyt kuitenkin lukemaan tenttiin ja valmistautumaan työpäivään. Kivaa viikonloppua kaikille! :)

Sydän sykkii

Aloitetaan ihanimmasta asiasta! Käytiin perjantaina ylimääräisessä ultrassa ja siellähän se pikkuisen sydän sykki :') Oli niin ihana nähdä pikku Sintti siellä ruudulla ja sillä oli kaikki niin kuin tässä vaiheessa kuuluukin. Tosin viikkoja oli perjantaina vasta 7+0, eli kokonainen viikko vähemmän mitä neuvola oli silloin ekan puhelinsoiton yhteydessä laskenut.

Pääsin tähän ylimääräiseen ultraan, koska mun menkat oli ennen raskautumista niin epäsäännölliset, ettei oikeastaan voitu sanoa olenko seitsemännellä vai yhdeksännellä viikolla. Jos viikkoja olisi ollut kasassa oletettua enemmän, olisi meillä voinut tulla jo kiire, mikäli halutaan osallistua sikiöseulontoihin. Mutta nyt meillä on vielä hyvin aikaa. Ultran terveydenhoitaja kehotti meitä jopa siirtämään tätä ensimmäistä neuvolaa vielä vähän eteenpäin, se kun on nyt varattuna ensi viikolle. Täytyy huomenna soittaa neuvolaan ja miettiä miten tehdään.

Ollaan myös ehditty kertoa raskaudesta mun vanhemmille ja miehen isälle. Vielä olisi miehen äidille kertomatta mutta se saa nyt odottaa hetken. Olihan se jännittävää, kun kerrottiin ihan ensimmäisenä minun isälle. Iskä otti asian tosi hyvin ja sanoi, että olihan tämä jo odotettavissa. Mutta kyllä tulevaa pappaa kuulemma vähän jännittää. Ja iskä oli niin ihana kun alkoi jo miettiä että mitä vauvatarvikkeita meillä on vielä jäljellä (mun nuorin pikkusiskopuoli on 6v).

Seuraavaksi kerrottiin miehen isälle, joka oli tosi yllättynyt. Mutta se sallittakoon, tuleehan hänestäkin pappa ensimmäistä kertaa. Kolmantena oli vuorossa minun äiti. Mulla jännitti ihan tosi paljon kertoa, mutta ihan turhaan. Äiti otti asian tosi hyvin, vaikka olikin hyvin yllättynyt. Apua se huuteli ja kiljahteli kun tajusi mitä oltiin juuri kerrottu (annettiin kortti+runo ja ultrakuva). Ihana äiti <3 Mutta äitiä ei saa kuulemma sanoa mummoksi. Täytyypä siis alkaa miettiä jotain vaihtoehtoista kutsumatapaa kuin mummo :) Ideoita?

Mun raskausoireet on vain pahentunu tässä viimeisen viikon aikana. Rinnat on kipeät, vessassa saa öisin ravata kolmen tunnin välein, pahoinvointi on ihan kamalaa ja sen lisäksi mua on myös huimannut tosi paljon. Olen joutunut olemaan pari päivää sairaslomallakin huimauksen takia. Huomenna pitäisi mennä kokeilemaan töissä oloa, mutta saa nähdä mitä siitä tulee. En haluaisi itselle mitään sairastelijan mainetta, varsinkin kun tuolla meillä tuntuu olevan tosi kova kilpailu työpaikoista.

Nyt mie painun kuitenki puhtaisiin lakanoihin nukkumaan. Toivotaan että huomenna ei enää oksettais niin paljon ku tänään. Öitä!

Ai niin laskettu aika 18.4.2014 <3