Ihan hurjaa vauhtia menee tämä aika! Tänään on raskausviikkoja kasassa jo hurjat 31+5. Reilu viikko sitten minulle iski kunnon nuha. Viime viikon sinnittelin flunssaisena töissä, mutta maanantaina luovutin ja hakeuduin työterveyshuoltoon. Nyt olen sitten kolmatta päivää sairaslomalla flunssan takia. Onneksi olen säästynyt kuumeelta, mutta ilman sitäkin olo on ollut aika kamala. Vaikka olo on vieläkin melko tukkoinen, ajattelin huomenna kokeilla työntekoa, koska sitten olisikin tulossa neljän päivän vapaa. Kerrankin näin että sairastan työpäivinä enkä vapaalla/lomilla. Vapaiden jälkeen olisikin sitten enää vain pari viikkoa töitä! Ehkä pystynkin olemaan töissä loppuun asti, vaikka kuusi viikkoa sitten muistan ajatelleeni, etten ikinä selviä tästä urakasta.
Mutta minulla on viime aikoina alkanut tulla iltaisin hieman kipeitäkin supistuksia (varsinkin työpäivien jälkeen), joten täytyy tässä seurailla oloa, ja katsoa sen mukaan kuinka pitkään uskallan rasittaa itseäni. Neuvolan terveydenhoitaja sanoikin, että olisi hyvä yrittää pitää vauva vielä ainakin muutaman viikon masussa kasvamassa. Ja tottakai minäkin toivon sitä, vaikka olo alkaakin olla jo aika tukala.
Käytiin miehen kanssa eilen neuvolan järjestämässä perhevalmennuksessa. Osallistujat olivat alueemme odottajia, joilla laskettu aika on maalis-, huhti- ja toukokuussa. Aiheena oli synnytys, babyblues ja synnytyksen jälkeinen masennus. Tunsin vatsani ehkä isoimmaksi kaikista, vaikka tuskin olin se, jolla laskettu aika olisi ensimmäisenä. Ymmärsin valmennuksessa, että paikkakunnallamme ei ole tapana erityisemmin suunnitella synnytyksiä, tai edes kirjata ylös erityisiä toiveita synnytystä varten, vaan edettäisiin aina tilanteen mukaan. Tämä hieman yllätti minut, mutta ehkä se ei olekaan niin huono asia loppujen lopuksi. Toistaiseksi olen itse suhtautunut melko avoimella ja rennolla asenteella tulevaan koitokseen, ja toivottavasti saan pidettyä saman asenteen loppuun asti. Erityisiä pelkoja minulla ei ole vielä tullut, vaikka välillä jännittääki se miten selviän kivusta, ja myöskin se, ettei vauvalle vaan tapahdu synnytyksessä mitään.
Katsoimme valmennuksessa synnytysvideota, jossa näytetty epiduraalin laittaminen sai piikkikammoiselle miehelleni kylmän hien otsaan. Mies poistuikin hetkeksi huoneesta ja hänellä jäikin vauvan syntymä näkemättä. Ei kuulemma haitannut yhtään. Saa nähdä miten käy sitten kun minä olen synnyttämässä. Mies arveli, että hän tulee istumaan huoneen nurkassa, eikä todellakaan ole menossa "ottamaan koppia" kun vauva syntyy. Sanoinkin miehelle että en halua että hän näkee mitään "kamalaa", ja tärkeintä on että hän pitää minua kädestä kiinni ja on tukena (silläkin hetkellä jos minulle epiduraalia laitetaan). Mies on sanonut, ettei halua leikata napanuoraa. Minä toivoisin, että mies saisi kylvettää ja pukea vauvan ensimmäisen kerran, mutta mies ei ollut siitäkään ihan varma, ilmeisesti että uskaltaako.
Millaisia ajatuksia/toiveita teillä on ollut synnytykseen?
