Tässä on nyt reilu viikko sulateltu tätä raskausuutista, ja kaikki tuntuu vieläkin ihan epätodelliselta. Meillä alkaa näin perjantaisin aina uusi viikko, kun raskausviikko vaihtuu. Tänään siis viikkoja täynnä 7+0, eli tervetuloa kahdeksas raskausviikko.
Mun oireet on edeltävällä viikolla ollut lähinnä väsymystä, rintojen arkuutta ja lievää pahoinvointia. Eli samalla kaavalla taidetaan jatkaa kuin aiemminkin. Pahoinvointi yllättää herkästi jos ateriavälit pääsevät liian pitkiksi tai en aamulla saa ruokaa tarpeeksi nopeasti. Väsymys on ihan käsittämätöntä. Olen nukkunut öisin 9-11 tuntia ja silti töissä väsyttää ja kotona ollessakaan en meinaa jaksaa tehdä mitään. Liikuntakin on jäänyt vähälle, koska oon ollut niin väsynyt. Väsymyksestä huolimatta olen kuitenkin yrittänyt aina silloin tällöin käydä kävelyllä. Alavatsassa on ollut lähes päivittäin lievää menkkamaista kipua, mutta ei onneksi koko ajan.
Mulla tulee kuitenkin lähes päivittäin mietittyä, että onkohan meidän pikkuisella kaikki hyvin. Ja mietin myös, että onkohan tuolla edes mitään. Haluaisin käydä yksityisellä varhaisultrassa, mutta tässä kuussa on ollut niin paljon isompia menoja, ettei oikeasti olisi varaa. Ensimmäiseen neuvolaan on nyt aikaa vähän päälle kaksi viikkoa. Siellä tuskin ultrataan tai kuunnellaan sykkeitä, joten en edes tiedä kuinka pitkälle joudun odottamaan, että saan varmasti tietää että siellä edes on pikkuinen. Aika ei meinaa kulua millään ja ajatukset pyörii ihan koko ajan vauvassa, enkä ole saanut luettua tenttiinkään. Onneksi töissä on tullut vähän uutta haastetta uusien työtehtävien myötä, ja näiden uusien tehtävien parissa työpäivät kuluvat vähän nopeammin.
Ei olla miehen kanssa puhuttu raskaudesta vielä oikein kellekään. Ainoastaan pari ystävääni tietää. Toinen heistä ihmetteli kun sanoin, etten ole kertonut vielä edes omille vanhemmilleni. Ajattelin, että jos jokin menisikin pieleen, olisi kamalaa kertoa heille suru-uutisia. Nyt olen kuitenkin alkanut miettiä, että ehkä meidän molempien vanhemmat oikeasti haluaisivat tietää, että heidän lastensa elämässä tapahtuu jotain näin merkittävää. Ehkä seuraavan raskausviikon koittaessa, ollaan jo rohkaistuttu ja kerrottu uutinen.
Mietittiin miehen kanssa, että miten oikeen kerrottaisiin. Ei oltu kumpikaan suorien sanojen kannalla (oikeesti, missä meidän rohkeus?), joten päädyin tilaamaan netistä vauva-aiheisia postikortteja, joihin ajattelimme kirjoittaa jonkin kivan runon. Kortit ajattelimme kuitenkin antaa ihan kasvotusten. Tulossa on siis jännittäviä tilanteita ja vieläpä tuplamäärä, koska meidän molempien vanhemmat ovat eronneet.
Tällaisissa tunnelmissa alkaa kahdeksas raskausviikko. Ai niin, ihanaa! Pikkuisessa pitäisi kohta alkaa olla jo vähän ihmismäisiä piirteitä (eikä enää katkaravun).
perjantai 23. elokuuta 2013
perjantai 16. elokuuta 2013
Ihan oikeasti raskaana, 6+0
En vieläkään pysty oikein käsittämään, että todellakin olen raskaana. Vaikka siihen on nyt saatu ihan terveydenhoitajankin vahvistus, ja jo paljon tummempi viiva terkkarin raskaustestiin. Menin siis tiistaina käymään toisella puolella kaupunkia opiskelijaterveydenhuollossa, koska olin jotenkin alkanut epäilemään koko tätä asiaa. Tuntui, että ei ne kaksi haaleaa viivaa voi pitää paikkaansa. Halusin, että joku ammattilainen kertoo mulle ääneen, että testi on positiivinen ja on ihan oikeesti raskaana. Sain sitten mukaani näytepurkin ja seuraavana aamuna pitäisi aamupissanäyte kuskata terveydenhoitajan päivystysvastaanotolle.
Miehen kanssa lähdettiin sitten keskiviikkoaamuna yhdessä sinne toiselle puolelle kaupunkia viemään näytettä. Mies jäi odottamaan autoon. Kävelin hermostuneena terveydenhoitajan luo. Terkkari otti näytteen ja meni toiseen huoneeseen tekemään testiä. Pian hän tuli takaisin ja sanoi, että testi todellakin oli positiivinen. Hän sitten laski siinä vielä raskausviikot, vaikka tiesin ne kyllä jo itsekin. Ohjasi vielä ottamaan yhteyttä neuvolaan, tosin olinhan maanantaina jo soittanut sinne ja varannut ensimmäisen neuvolakäynnin.
Siitä sitten kävelin autolle ja kerroin Miehelle "uutisen". Ilmeisesti uutinen kuulosti yhtä hurjalta kuin silloin kun ensimmäisen kerran saatiin testiin näkymään haalean vaalea viiva. Kaikki tuntuikin yhtäkkiä taas vähän todemmalta. Mentiin tämän jälkeen käymään kaupassa. Ensimmäistä kertaa käveltiin yhdessä lastevaateosaston läpi. Ihan vaan ihasteltiin niitä pieniä ja suloisia vaatteita. Tai sehän meni oikeastaan niin että Mies käveli osaston läpi ja minä hipelöin ihania pieniä potkupukuja ja pipoja.
Iltapäivällä menin kahville ystäväni kanssa. Oli tarkoitus, etten kertoisi tästä vielä kenellekään, mutta ei minun tarvinut edes kertoa kun jo paljastin itseni kyselemällä kahvilamyyjältä maitotuotteiden pastöroimisesta, ystävän ihmetellessä vieressä. Muistan kun kävin talvella ystävieni kanssa samaisessa kahvilassa. Kaksi näistä kolmesta ystävästäni oli silloin raskaana. Kahvilamyyjä sai kuulla samat kysymykset silloin jo heiltäkin. Muistan miettineeni, että onkohan se nyt niin tarkkaa, että jokaista suupalaa tarvii miettiä. Mutta kyllä se vaan on tarkkaa. Luulen, ettei kukaan vauvasta haaveillut tuleva äiti halua asettaa aarrettaan minkäänlaiseen vaaraan.
Tästä päästäänkin sopivasti seuraavaan murheeseeni. Minusta tuntuu jotenkin tosi pelottavalta olla periaatteessa yksin vastuussa tämän alkion kehityksestä. Tai enhän minä siihen kehitykseen voi vaikuttaa muuta kuin tekemällä pikkuiselle mahdollisimman hyvät olosuhteet kasvuun. Eli siis syön terveellisesti, pyrin harrastamaan liikuntaa, en luonnollisestikaan käytä alkoholia tai polta tupakkaa (mitä en siis tehnyt ennen raskauttakaan) ja pyrin käyttämään mahdollisimman vähän lääkkeitä. Laitoin muuten yksi ilta kortisonivoidetta (ehkäpä noin 2 prosenttista) ihan vähän polttiaisen puremiin, joita minulla oli nilkat, käsivarret ja alaselkä täynnä. En vaan voinut enää olla ja nukkua kun joka paikkaa poltteli. Pää meinasi ihan tosissaan hajota. Nyt mietin välillä että olenkohan pilannut tulevan lapseni terveyden, varsinkin kun tämä ensimmäinen kolmannes on sitä kaikista herkintä aikaa.
Aloin muuten miettimään tässä yksi päivä, että meidän ensimmäinen neuvolakäynti on vasta raskausviikolla 9+3. Jos ensimmäisen neuvolakäynnin osittainen tarkoitus on ohjata ja neuvoa tulevaa äitiä raskautta tukevissa elintavoissa, niin eikös tuo 10. raskausviikko ole jo aika myöhäinen ajankohta ohjeille, kun tämä herkin kausi on silloin jo varsin pitkällä, ja lähenee pian jo loppuaan. Saatiin kyllä neuvolasta tällä viikolla postissa vihkonen odotuksesta ja muusta, niin ja tietoa sikiöseulonnoista (apua!). Nyt jos jaksaisin, niin kävisin hakemassa vihkon tuolta keittiön pöydältä ja alkaisin selailemaan sitä.
Väsymys saa toimia nyt huonona aasinsiltana raskausoireisiini. Tänään alkoi tosiaan 7. raskausviikko eli viikkoja on nyt tasan 6+0. Olen ollut viime päivät todella väsynyt. En kuitenkaan niin väsynyt, että olisi ollut pakko ottaa päiväunia, mutta jotenkin uupunut. Ei puhettakaan, että jaksaisin aamulenkeille, joita ennen harrastin heti herättyäni ja ilman aamiaista. Salille olen raahautunut jumppailemaan kevyesti kun Mieskin on sinne mennyt. Yksin en kyllä jaksaisi. Väsyn paljon vähemmästä määrästä tekemistä ja menoja kuin ennen. Ja tässä pitäisi muka yrittää työn ohessa opiskellakin, pyh ja pah. Onneksi tämä väsymys kuulemma helpottaa jossain vaiheessa.
Muita oireita on ollut rintojen pieni arkuus, vessakäyntien tiheneminen ja mielialavaihtelut. Jälkimmäiset on ollut ihan kauheita. En tiedä miten tuo mies kestää minua. Eilen aloin itkeä kun mies ei tullut iltavuoron jälkeen suoraan sohvalle viereeni katsomaan erilaiset äidit -ohjelmaa, vaan meni ensin suihkuun ja sen jälkeen syömään, ja mikä pahinta, laittoi keittiön oven kiinni mennessään keittiöön. Tästäkös tämä tuleva äiti riemastui. Nolottaa.
Lopulta itkin väsymystä ja sitä kamalan suurta vastuuta, joka mulla on tästä pikkuisesta ja sen kasvuolosuhteista. Olinhan kuitenkin syönyt eilen sukulakun ja hieman pullaa ja keksiä. Ai niin ja söinhän kaupassa leipämaistiaisen. Lakuhan nostaa verenpainetta, eikä sitä suositella suuria määriä raskaana oleville. Eikä muistakaan herkuista ole varmasti yhtään mitään hyötyä minulle tai tulevalle vauvalle. Sitä paitsi olen tällä viikolla jo syönyt kismet-patukoita (kyllä, monikossa). Pelkään, että saan "sokerivauvan", vaikka en oikeastaan edes ole perehtynyt asiaan kovin hyvin. Leipämaistiaisen syötyäni aloin miettimään leivän päällä olevaa levitettä, joka oli saattanut olla huoneenlämmössä jo hetken aikaa.Tää mun ajattelu ei voi olla enää normaalia. Miten voi olla stressaamatta ja nauttia raskaudesta kun vastuullasi on uusi elämä?
Minun raskauspahoinvointi on ollut tähän asti onneksi varsin maltillista. En ole joutunut oksentamaan kertaakaan. Välillä on vaan ollut hieman huono olo. Viimepäivät on menty sellaisessa ruokahaluttomuudessa. Normaalisti mulla tekee melkein jatkuvasti mieli jotain ruokaa tai herkkuja. Nyt ei tee mieli syödä oikeen mitään. Tottakai pyrin syömään säännöllisesti, mutta sellainen ruoanhimo on kadonnut. Aamupuuro-raejuusto-mehukeitto on vaihtunut pehmeään täysjyväleipään, johon laitan päälle margariinia, juustoa ja kuorittua tuorekurkkua. Aiemmin söin juustoa vain harvakseltaan ja leivällä oli aina leikkelettä ja kurkkua ihan kuorineen. Ainoat ruoat mitä on nyt tehnyt edes vähän mieli on nektariinit, suolakurkku ja kylmä kaakao. Työkaveri sanoi, että oon ihan varmasti raskaana kun söin suolakurkkua, ja kaakaotakin oli lasillinen pöydällä. Saa nähdä lähteekö tästä huhut liikkeelle. Toivottavasti ei ihan vielä...
Tulipas vain tekstiä. Jaksoiko kukaan lukea loppuun asti?
P.s. Mun kuukautiskipujen kaltaiset alavatsakivut on vähentynyt. Enemmän on ollut sellaista suolistoperäisen kivun kaltaista tuntemusta. Toivottavasti kaikki on hyvin.
Pakko vielä kysyä loppuun, voisikohan ensimmäisellä neuvolakerralla pyytää sydänäänien kuuntelua tai ultraa? Oon jotenkin ymmärtänyt, että sitä ei tehdä vielä sillon. Haluaisin tietää, että siellä varmasti on jotain, joka elää.
Miehen kanssa lähdettiin sitten keskiviikkoaamuna yhdessä sinne toiselle puolelle kaupunkia viemään näytettä. Mies jäi odottamaan autoon. Kävelin hermostuneena terveydenhoitajan luo. Terkkari otti näytteen ja meni toiseen huoneeseen tekemään testiä. Pian hän tuli takaisin ja sanoi, että testi todellakin oli positiivinen. Hän sitten laski siinä vielä raskausviikot, vaikka tiesin ne kyllä jo itsekin. Ohjasi vielä ottamaan yhteyttä neuvolaan, tosin olinhan maanantaina jo soittanut sinne ja varannut ensimmäisen neuvolakäynnin.
Siitä sitten kävelin autolle ja kerroin Miehelle "uutisen". Ilmeisesti uutinen kuulosti yhtä hurjalta kuin silloin kun ensimmäisen kerran saatiin testiin näkymään haalean vaalea viiva. Kaikki tuntuikin yhtäkkiä taas vähän todemmalta. Mentiin tämän jälkeen käymään kaupassa. Ensimmäistä kertaa käveltiin yhdessä lastevaateosaston läpi. Ihan vaan ihasteltiin niitä pieniä ja suloisia vaatteita. Tai sehän meni oikeastaan niin että Mies käveli osaston läpi ja minä hipelöin ihania pieniä potkupukuja ja pipoja.
Iltapäivällä menin kahville ystäväni kanssa. Oli tarkoitus, etten kertoisi tästä vielä kenellekään, mutta ei minun tarvinut edes kertoa kun jo paljastin itseni kyselemällä kahvilamyyjältä maitotuotteiden pastöroimisesta, ystävän ihmetellessä vieressä. Muistan kun kävin talvella ystävieni kanssa samaisessa kahvilassa. Kaksi näistä kolmesta ystävästäni oli silloin raskaana. Kahvilamyyjä sai kuulla samat kysymykset silloin jo heiltäkin. Muistan miettineeni, että onkohan se nyt niin tarkkaa, että jokaista suupalaa tarvii miettiä. Mutta kyllä se vaan on tarkkaa. Luulen, ettei kukaan vauvasta haaveillut tuleva äiti halua asettaa aarrettaan minkäänlaiseen vaaraan.
Tästä päästäänkin sopivasti seuraavaan murheeseeni. Minusta tuntuu jotenkin tosi pelottavalta olla periaatteessa yksin vastuussa tämän alkion kehityksestä. Tai enhän minä siihen kehitykseen voi vaikuttaa muuta kuin tekemällä pikkuiselle mahdollisimman hyvät olosuhteet kasvuun. Eli siis syön terveellisesti, pyrin harrastamaan liikuntaa, en luonnollisestikaan käytä alkoholia tai polta tupakkaa (mitä en siis tehnyt ennen raskauttakaan) ja pyrin käyttämään mahdollisimman vähän lääkkeitä. Laitoin muuten yksi ilta kortisonivoidetta (ehkäpä noin 2 prosenttista) ihan vähän polttiaisen puremiin, joita minulla oli nilkat, käsivarret ja alaselkä täynnä. En vaan voinut enää olla ja nukkua kun joka paikkaa poltteli. Pää meinasi ihan tosissaan hajota. Nyt mietin välillä että olenkohan pilannut tulevan lapseni terveyden, varsinkin kun tämä ensimmäinen kolmannes on sitä kaikista herkintä aikaa.
Aloin muuten miettimään tässä yksi päivä, että meidän ensimmäinen neuvolakäynti on vasta raskausviikolla 9+3. Jos ensimmäisen neuvolakäynnin osittainen tarkoitus on ohjata ja neuvoa tulevaa äitiä raskautta tukevissa elintavoissa, niin eikös tuo 10. raskausviikko ole jo aika myöhäinen ajankohta ohjeille, kun tämä herkin kausi on silloin jo varsin pitkällä, ja lähenee pian jo loppuaan. Saatiin kyllä neuvolasta tällä viikolla postissa vihkonen odotuksesta ja muusta, niin ja tietoa sikiöseulonnoista (apua!). Nyt jos jaksaisin, niin kävisin hakemassa vihkon tuolta keittiön pöydältä ja alkaisin selailemaan sitä.
Väsymys saa toimia nyt huonona aasinsiltana raskausoireisiini. Tänään alkoi tosiaan 7. raskausviikko eli viikkoja on nyt tasan 6+0. Olen ollut viime päivät todella väsynyt. En kuitenkaan niin väsynyt, että olisi ollut pakko ottaa päiväunia, mutta jotenkin uupunut. Ei puhettakaan, että jaksaisin aamulenkeille, joita ennen harrastin heti herättyäni ja ilman aamiaista. Salille olen raahautunut jumppailemaan kevyesti kun Mieskin on sinne mennyt. Yksin en kyllä jaksaisi. Väsyn paljon vähemmästä määrästä tekemistä ja menoja kuin ennen. Ja tässä pitäisi muka yrittää työn ohessa opiskellakin, pyh ja pah. Onneksi tämä väsymys kuulemma helpottaa jossain vaiheessa.
Muita oireita on ollut rintojen pieni arkuus, vessakäyntien tiheneminen ja mielialavaihtelut. Jälkimmäiset on ollut ihan kauheita. En tiedä miten tuo mies kestää minua. Eilen aloin itkeä kun mies ei tullut iltavuoron jälkeen suoraan sohvalle viereeni katsomaan erilaiset äidit -ohjelmaa, vaan meni ensin suihkuun ja sen jälkeen syömään, ja mikä pahinta, laittoi keittiön oven kiinni mennessään keittiöön. Tästäkös tämä tuleva äiti riemastui. Nolottaa.
Lopulta itkin väsymystä ja sitä kamalan suurta vastuuta, joka mulla on tästä pikkuisesta ja sen kasvuolosuhteista. Olinhan kuitenkin syönyt eilen sukulakun ja hieman pullaa ja keksiä. Ai niin ja söinhän kaupassa leipämaistiaisen. Lakuhan nostaa verenpainetta, eikä sitä suositella suuria määriä raskaana oleville. Eikä muistakaan herkuista ole varmasti yhtään mitään hyötyä minulle tai tulevalle vauvalle. Sitä paitsi olen tällä viikolla jo syönyt kismet-patukoita (kyllä, monikossa). Pelkään, että saan "sokerivauvan", vaikka en oikeastaan edes ole perehtynyt asiaan kovin hyvin. Leipämaistiaisen syötyäni aloin miettimään leivän päällä olevaa levitettä, joka oli saattanut olla huoneenlämmössä jo hetken aikaa.Tää mun ajattelu ei voi olla enää normaalia. Miten voi olla stressaamatta ja nauttia raskaudesta kun vastuullasi on uusi elämä?
Minun raskauspahoinvointi on ollut tähän asti onneksi varsin maltillista. En ole joutunut oksentamaan kertaakaan. Välillä on vaan ollut hieman huono olo. Viimepäivät on menty sellaisessa ruokahaluttomuudessa. Normaalisti mulla tekee melkein jatkuvasti mieli jotain ruokaa tai herkkuja. Nyt ei tee mieli syödä oikeen mitään. Tottakai pyrin syömään säännöllisesti, mutta sellainen ruoanhimo on kadonnut. Aamupuuro-raejuusto-mehukeitto on vaihtunut pehmeään täysjyväleipään, johon laitan päälle margariinia, juustoa ja kuorittua tuorekurkkua. Aiemmin söin juustoa vain harvakseltaan ja leivällä oli aina leikkelettä ja kurkkua ihan kuorineen. Ainoat ruoat mitä on nyt tehnyt edes vähän mieli on nektariinit, suolakurkku ja kylmä kaakao. Työkaveri sanoi, että oon ihan varmasti raskaana kun söin suolakurkkua, ja kaakaotakin oli lasillinen pöydällä. Saa nähdä lähteekö tästä huhut liikkeelle. Toivottavasti ei ihan vielä...
Tulipas vain tekstiä. Jaksoiko kukaan lukea loppuun asti?
P.s. Mun kuukautiskipujen kaltaiset alavatsakivut on vähentynyt. Enemmän on ollut sellaista suolistoperäisen kivun kaltaista tuntemusta. Toivottavasti kaikki on hyvin.
Pakko vielä kysyä loppuun, voisikohan ensimmäisellä neuvolakerralla pyytää sydänäänien kuuntelua tai ultraa? Oon jotenkin ymmärtänyt, että sitä ei tehdä vielä sillon. Haluaisin tietää, että siellä varmasti on jotain, joka elää.
tiistai 13. elokuuta 2013
5+4
Täällä ollaan vieläkin vähän pyörällä päästä. Soitin eilen neuvolaan ja kerroin terveydenhoitajalle näistä mun tekemistä raskaustesteistä. Haaleakin viiva on kuulemma tosi hyvä viiva. Eli oon raskaana! Mun viimeiset kuukautiset alkoi 5.7. eli tänään olisi viikkoja kertynyt jo 5+4. Ja laskettu aika on 11.4.2014! :)
Tuntuu tosi hurjalta, että oon oikeesti raskaana. Tekis mieli ostaa lisää testejä ja testata vielä uudestaan. Voiko tää oikeesti olla totta? Ihan epätodellinen olo. Pelottaa ja jännittää aika paljon. Neuvolan terveydenhoitaja sanoi, ettei mun tarvi enää tätä raskautta testata, jos en ihan välttämättä oman mielenrauhani vuoksi halua. Kuukautisetkin ovat jo sen verran myöhässä, ja kun testikin oli positiivinen (vaikkakin haalea), raskaana siis ollaan. Nyt kannattaa kuulemma vain yrittää nauttia tästä, kun näin "pitkälle" ollaan jo päästy. Varattiin myös ensimmäinen neuvola, joka on syyskuun alkupuolella (rv 9+3). Ehkä tämän kaiken siellä viimeistään ymmärtää.
Ajattelin, että olisin samantien tosi iloinen ja onnellinen tästä raskaudesta. Hyppisin ja kiljuisin riemusta positiivisen testin tehtyäni. Toistaiseksi on kuitenkin ollut vaan tosi epätodellinen olo. Oon kuitenkin ihan varmasti tosi onnellinen heti kun tämän kaiken ensin vaan ymmärtäisi. Onko kellään muulla ollut tällaisia tuntemuksia?
Joitain alkuraskauden oireitakin on tullut koettua. Rinnoissa on ollut kosketusarkuutta jo ehkä pari viikkoa. Joskus kp 22 aikoihin alkoi muistaakseni tuntua ihan ihmeellistä nipistelyä ja vihlontaa alavatsalla. Myös samoilta päiviltä muistan yhden tosi voimakkaan vihlaisun (jäi mieleen koska olin silloin kuntosalilla). Viikonlopusta asti on väsyttänyt ja turvottanut. Mahakin on ollut sekaisin. Pahoinvointi on toistaiseksi ollut ihan lievää, enkä oo edes varma onko se johtunut raskaudesta. Eniten on kuitenkin ollut kuukautiskipujen kaltaisia alavatsakipuja. Näitä alavatsakipuja on nyt päivittäin mutta ei onneksi ihan koko ajan, välillä vain. Mutta alavatsakivut ovat terkkarin mukaan ihan normaaleja. Minkäänlaista vuotoa ei ole ollut... Ai niin, melkein unohdin itkuherkkyyden ja mielialavaihtelut. Saatan itkeä ja nauraa ihan täysillä ja yhtä aikaa :D
Otin myös ensimmäisiä kuvia vatsasta. On sitten jotain mihin verrata, kun vatsa lähtee kasvuun :)
Nyt vaan toivotaan, että kaikki menee hyvin!
Tuntuu tosi hurjalta, että oon oikeesti raskaana. Tekis mieli ostaa lisää testejä ja testata vielä uudestaan. Voiko tää oikeesti olla totta? Ihan epätodellinen olo. Pelottaa ja jännittää aika paljon. Neuvolan terveydenhoitaja sanoi, ettei mun tarvi enää tätä raskautta testata, jos en ihan välttämättä oman mielenrauhani vuoksi halua. Kuukautisetkin ovat jo sen verran myöhässä, ja kun testikin oli positiivinen (vaikkakin haalea), raskaana siis ollaan. Nyt kannattaa kuulemma vain yrittää nauttia tästä, kun näin "pitkälle" ollaan jo päästy. Varattiin myös ensimmäinen neuvola, joka on syyskuun alkupuolella (rv 9+3). Ehkä tämän kaiken siellä viimeistään ymmärtää.
Ajattelin, että olisin samantien tosi iloinen ja onnellinen tästä raskaudesta. Hyppisin ja kiljuisin riemusta positiivisen testin tehtyäni. Toistaiseksi on kuitenkin ollut vaan tosi epätodellinen olo. Oon kuitenkin ihan varmasti tosi onnellinen heti kun tämän kaiken ensin vaan ymmärtäisi. Onko kellään muulla ollut tällaisia tuntemuksia?
Joitain alkuraskauden oireitakin on tullut koettua. Rinnoissa on ollut kosketusarkuutta jo ehkä pari viikkoa. Joskus kp 22 aikoihin alkoi muistaakseni tuntua ihan ihmeellistä nipistelyä ja vihlontaa alavatsalla. Myös samoilta päiviltä muistan yhden tosi voimakkaan vihlaisun (jäi mieleen koska olin silloin kuntosalilla). Viikonlopusta asti on väsyttänyt ja turvottanut. Mahakin on ollut sekaisin. Pahoinvointi on toistaiseksi ollut ihan lievää, enkä oo edes varma onko se johtunut raskaudesta. Eniten on kuitenkin ollut kuukautiskipujen kaltaisia alavatsakipuja. Näitä alavatsakipuja on nyt päivittäin mutta ei onneksi ihan koko ajan, välillä vain. Mutta alavatsakivut ovat terkkarin mukaan ihan normaaleja. Minkäänlaista vuotoa ei ole ollut... Ai niin, melkein unohdin itkuherkkyyden ja mielialavaihtelut. Saatan itkeä ja nauraa ihan täysillä ja yhtä aikaa :D
Otin myös ensimmäisiä kuvia vatsasta. On sitten jotain mihin verrata, kun vatsa lähtee kasvuun :)
 |
| rv 4+3 (lähtötilanne) |
 |
| rv 5+4 (turvottaa!) |
Nyt vaan toivotaan, että kaikki menee hyvin!
torstai 8. elokuuta 2013
Raskaana?
Tein tänä aamuna (kp 35) raskaustestin ja vihdoin ja viimein siihen ilmestyi kaksi viivaa. Testiviiva oli kyllä vaaleampi kuin tarkastusviiva mutta viiva se kuitenkin oli! MUTTA, aloin testin tehtyäni miettiä että teinköhän testin ihan oikein, ja entä jos tein sen väärin ja testi näyttäisikin sen takia väärää tulosta. En siis oikein osaa iloita testin tuloksesta vielä.
Kaikkihan alkoi niin että heräsin aamulla kuuden aikaan. Hieman unissaan mietin että pitäisiköhän eilen ostettu raskaustesti tehdä. Nappasin kaapista kertakäyttöisen muoviastian ja laukusta pregcheck raskaustestin ja suuntasin vessaan. Olen tehnyt testejä niin, että virtsaan puhtaaseen kertakäyttöastiaan ja käytän tikkua siellä astiassa. Käytin tikkua kupissa ohjeen mukaisesti kolme sekuntia ja otin sen pois. Muutaman sekunnin kuluttua tajusin että tikku ei kastunut ihan kyseisen testin merkkiviivaan asti. Laitoin testin sitten uudestaan kolmeksi sekunniksi kuppiin. Loput tein muistaakseni ihan ohjeen mukaan ja lopulta alkoi testin "näytölläkin" tapahtua.
Testissä sanotaan: "Positiivinen tulos on luettavissa noin minuutin kuluttua, mutta negatiivisen tuloksen varmistamiseksi tulee odottaa kolme minuuttia." Noh, minuutin kohdilla näytöllä näkyi vain tarkastusviiva (eli tulos olisi ollut negatiivinen). Huutelin jo miehelle että negatiivinen tämä taitaa olla. Vasta joskus kolmen minuutin kohdilla alkoi tarkastusviivaa hieman vaaleampi testiviiva muodostua. Nyt en ole sitten varma että onkohan testin tulos oikea. Täytyy varmaan ostaa uusi testi ja tehdä se huomenna aamulla.
Voiko raskaustesti näyttää virheellisesti positiivista?
Kaikkihan alkoi niin että heräsin aamulla kuuden aikaan. Hieman unissaan mietin että pitäisiköhän eilen ostettu raskaustesti tehdä. Nappasin kaapista kertakäyttöisen muoviastian ja laukusta pregcheck raskaustestin ja suuntasin vessaan. Olen tehnyt testejä niin, että virtsaan puhtaaseen kertakäyttöastiaan ja käytän tikkua siellä astiassa. Käytin tikkua kupissa ohjeen mukaisesti kolme sekuntia ja otin sen pois. Muutaman sekunnin kuluttua tajusin että tikku ei kastunut ihan kyseisen testin merkkiviivaan asti. Laitoin testin sitten uudestaan kolmeksi sekunniksi kuppiin. Loput tein muistaakseni ihan ohjeen mukaan ja lopulta alkoi testin "näytölläkin" tapahtua.
Testissä sanotaan: "Positiivinen tulos on luettavissa noin minuutin kuluttua, mutta negatiivisen tuloksen varmistamiseksi tulee odottaa kolme minuuttia." Noh, minuutin kohdilla näytöllä näkyi vain tarkastusviiva (eli tulos olisi ollut negatiivinen). Huutelin jo miehelle että negatiivinen tämä taitaa olla. Vasta joskus kolmen minuutin kohdilla alkoi tarkastusviivaa hieman vaaleampi testiviiva muodostua. Nyt en ole sitten varma että onkohan testin tulos oikea. Täytyy varmaan ostaa uusi testi ja tehdä se huomenna aamulla.
Voiko raskaustesti näyttää virheellisesti positiivista?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)