Ihan oikeasti raskaana, 6+0

En vieläkään pysty oikein käsittämään, että todellakin olen raskaana. Vaikka siihen on nyt saatu ihan terveydenhoitajankin vahvistus, ja jo paljon tummempi viiva terkkarin raskaustestiin. Menin siis tiistaina käymään toisella puolella kaupunkia opiskelijaterveydenhuollossa, koska olin jotenkin alkanut epäilemään koko tätä asiaa. Tuntui, että ei ne kaksi haaleaa viivaa voi pitää paikkaansa. Halusin, että joku ammattilainen kertoo mulle ääneen, että testi on positiivinen ja on ihan oikeesti raskaana. Sain sitten mukaani näytepurkin ja seuraavana aamuna pitäisi aamupissanäyte kuskata terveydenhoitajan päivystysvastaanotolle.

Miehen kanssa lähdettiin sitten keskiviikkoaamuna yhdessä sinne toiselle puolelle kaupunkia viemään näytettä. Mies jäi odottamaan autoon. Kävelin hermostuneena terveydenhoitajan luo. Terkkari otti näytteen ja meni toiseen huoneeseen tekemään testiä. Pian hän tuli takaisin ja sanoi, että testi todellakin oli positiivinen. Hän sitten laski siinä vielä raskausviikot, vaikka tiesin ne kyllä jo itsekin. Ohjasi vielä ottamaan yhteyttä neuvolaan, tosin olinhan maanantaina jo soittanut sinne ja varannut ensimmäisen neuvolakäynnin.

Siitä sitten kävelin autolle ja kerroin Miehelle "uutisen". Ilmeisesti uutinen kuulosti yhtä hurjalta kuin silloin kun ensimmäisen kerran saatiin testiin näkymään haalean vaalea viiva. Kaikki tuntuikin yhtäkkiä taas vähän todemmalta. Mentiin tämän jälkeen käymään kaupassa. Ensimmäistä kertaa käveltiin yhdessä lastevaateosaston läpi. Ihan vaan ihasteltiin niitä pieniä ja suloisia vaatteita. Tai sehän meni oikeastaan niin että Mies käveli osaston läpi ja minä hipelöin ihania pieniä potkupukuja ja pipoja.

Iltapäivällä menin kahville ystäväni kanssa. Oli tarkoitus, etten kertoisi tästä vielä kenellekään, mutta ei minun tarvinut edes kertoa kun jo paljastin itseni kyselemällä kahvilamyyjältä maitotuotteiden pastöroimisesta, ystävän ihmetellessä vieressä. Muistan kun kävin talvella ystävieni kanssa samaisessa kahvilassa. Kaksi näistä kolmesta ystävästäni oli silloin raskaana. Kahvilamyyjä sai kuulla samat kysymykset silloin jo heiltäkin. Muistan miettineeni, että onkohan se nyt niin tarkkaa, että jokaista suupalaa tarvii miettiä. Mutta kyllä se vaan on tarkkaa. Luulen, ettei kukaan vauvasta haaveillut tuleva äiti halua asettaa aarrettaan minkäänlaiseen vaaraan.

Tästä päästäänkin sopivasti seuraavaan murheeseeni. Minusta tuntuu jotenkin tosi pelottavalta olla periaatteessa yksin vastuussa tämän alkion kehityksestä. Tai enhän minä siihen kehitykseen voi vaikuttaa muuta kuin tekemällä pikkuiselle mahdollisimman hyvät olosuhteet kasvuun. Eli siis syön terveellisesti, pyrin harrastamaan liikuntaa, en luonnollisestikaan käytä alkoholia tai polta tupakkaa (mitä en siis tehnyt ennen raskauttakaan) ja pyrin käyttämään mahdollisimman vähän lääkkeitä. Laitoin muuten yksi ilta kortisonivoidetta (ehkäpä noin 2 prosenttista) ihan vähän polttiaisen puremiin, joita minulla oli nilkat, käsivarret ja alaselkä täynnä. En vaan voinut enää olla ja nukkua kun joka paikkaa poltteli. Pää meinasi ihan tosissaan hajota. Nyt mietin välillä että olenkohan pilannut tulevan lapseni terveyden, varsinkin kun tämä ensimmäinen kolmannes on sitä kaikista herkintä aikaa.

Aloin muuten miettimään tässä yksi päivä, että meidän ensimmäinen neuvolakäynti on vasta raskausviikolla 9+3. Jos ensimmäisen neuvolakäynnin osittainen tarkoitus on ohjata ja neuvoa tulevaa äitiä raskautta tukevissa elintavoissa, niin eikös tuo 10. raskausviikko ole jo aika myöhäinen ajankohta ohjeille, kun tämä herkin kausi on silloin jo varsin pitkällä, ja lähenee pian jo loppuaan. Saatiin kyllä neuvolasta tällä viikolla postissa vihkonen odotuksesta ja muusta, niin ja tietoa sikiöseulonnoista (apua!). Nyt jos jaksaisin, niin kävisin hakemassa vihkon tuolta keittiön pöydältä ja alkaisin selailemaan sitä.

Väsymys saa toimia nyt huonona aasinsiltana raskausoireisiini. Tänään alkoi tosiaan 7. raskausviikko eli viikkoja on nyt tasan 6+0. Olen ollut viime päivät todella väsynyt. En kuitenkaan niin väsynyt, että olisi ollut pakko ottaa päiväunia, mutta jotenkin uupunut. Ei puhettakaan, että jaksaisin aamulenkeille, joita ennen harrastin heti herättyäni ja ilman aamiaista. Salille olen raahautunut jumppailemaan kevyesti kun Mieskin on sinne mennyt. Yksin en kyllä jaksaisi. Väsyn paljon vähemmästä määrästä tekemistä ja menoja kuin ennen. Ja tässä pitäisi muka yrittää työn ohessa opiskellakin, pyh ja pah. Onneksi tämä väsymys kuulemma helpottaa jossain vaiheessa.

Muita oireita on ollut rintojen pieni arkuus, vessakäyntien tiheneminen ja mielialavaihtelut. Jälkimmäiset on ollut ihan kauheita. En tiedä miten tuo mies kestää minua. Eilen aloin itkeä kun mies ei tullut iltavuoron jälkeen suoraan sohvalle viereeni katsomaan erilaiset äidit -ohjelmaa, vaan meni ensin suihkuun ja sen jälkeen syömään, ja mikä pahinta, laittoi keittiön oven kiinni mennessään keittiöön. Tästäkös tämä tuleva äiti riemastui. Nolottaa.

Lopulta itkin väsymystä ja sitä kamalan suurta vastuuta, joka mulla on tästä pikkuisesta ja sen kasvuolosuhteista. Olinhan kuitenkin syönyt eilen sukulakun ja hieman pullaa ja keksiä. Ai niin ja söinhän kaupassa leipämaistiaisen. Lakuhan nostaa verenpainetta, eikä sitä suositella suuria määriä raskaana oleville. Eikä muistakaan herkuista ole varmasti yhtään mitään hyötyä minulle tai tulevalle vauvalle. Sitä paitsi olen tällä viikolla jo syönyt kismet-patukoita (kyllä, monikossa). Pelkään, että saan "sokerivauvan", vaikka en oikeastaan edes ole perehtynyt asiaan kovin hyvin. Leipämaistiaisen syötyäni aloin miettimään leivän päällä olevaa levitettä, joka oli saattanut olla huoneenlämmössä jo hetken aikaa.Tää mun ajattelu ei voi olla enää normaalia. Miten voi olla stressaamatta ja nauttia raskaudesta kun vastuullasi on uusi elämä?

Minun raskauspahoinvointi on ollut tähän asti onneksi varsin maltillista. En ole joutunut oksentamaan kertaakaan. Välillä on vaan ollut hieman huono olo. Viimepäivät on menty sellaisessa ruokahaluttomuudessa. Normaalisti mulla tekee melkein jatkuvasti mieli jotain ruokaa tai herkkuja. Nyt ei tee mieli syödä oikeen mitään. Tottakai pyrin syömään säännöllisesti, mutta sellainen ruoanhimo on kadonnut. Aamupuuro-raejuusto-mehukeitto on vaihtunut pehmeään täysjyväleipään, johon laitan päälle margariinia, juustoa ja kuorittua tuorekurkkua. Aiemmin söin juustoa vain harvakseltaan ja leivällä oli aina leikkelettä ja kurkkua ihan kuorineen. Ainoat ruoat mitä on nyt tehnyt edes vähän mieli on nektariinit, suolakurkku ja kylmä kaakao. Työkaveri sanoi, että oon ihan varmasti raskaana kun söin suolakurkkua, ja kaakaotakin oli lasillinen pöydällä. Saa nähdä lähteekö tästä huhut liikkeelle. Toivottavasti ei ihan vielä...

Tulipas vain tekstiä. Jaksoiko kukaan lukea loppuun asti?

P.s. Mun kuukautiskipujen kaltaiset alavatsakivut on vähentynyt. Enemmän on ollut sellaista suolistoperäisen kivun kaltaista tuntemusta. Toivottavasti kaikki on hyvin.

Pakko vielä kysyä loppuun, voisikohan ensimmäisellä neuvolakerralla pyytää sydänäänien kuuntelua tai ultraa? Oon jotenkin ymmärtänyt, että sitä ei tehdä vielä sillon. Haluaisin tietää, että siellä varmasti on jotain, joka elää.